Jäähyväiset Pohjanmaalle

Vuoden aikana on tapahtunut paljon. Elämä Kristiinankaupungissa päättyi muuttoon ja Pohjanmaalle sanottiin ainakin vakituisena asuinpaikkana hyvästit. Myös vuonna 1844 rakennettu kapteenintalo hyvästeltiin. Muutimme pääkaupunkiseudun tuntumaan Nurmijärven Rajamäelle. Kodiksi löytyi taas vanha suojeltu talo – nyt noin sata vuotta edellistä kotiamme nuorempi – eli viinatehtaan toimihenkilöiden paritalon puolikas.

Ei huono ratkaisu, päin vastoin. Sain heti töitä, eli yksi hyvän ja toimivan elämän tärkeistä edellytyksistä täyttyi. Vuoden 2021 alussa aloin tehdä osa-aikatyötä radio- ja tv-freelancereiden luottamushenkilönä. Koska freelance-työelämän haasteet ja niiden ratkominen ovat tuttuja ja sydäntäni lähellä, hyppäsin todella mielelläni pestiin. Lisäksi teen satunnaisia juttuja sekä lehdille että radioon. Niistä myöhemmin lisää.

Olemme myös nyt lähempänä jälkikasvuamme. Muutto teki hyvää monessa mielessä. Kun yksi ovi sulkeutuu, monta uutta avautuu.

Kasvihuoneen syys.

Kun asetuimme uuteen kotiin ja sen isolle pihalle, sain toteuttaa unelmani kasvihuoneesta. Toiveiden täyttymys oli Kivikankaan mallistosta löytynyt reilun kahdeksan neliön Juliana Compact, johon mahtuvat kasvien lisäksi mukavasti vanhan talomme lasikuistilla olleet valkoiset rottinkituolit ja pieni marokkolainen pöytä, jonka keksimme paikallisesta antiikkiliikkeestä.

Huhtikuun lopussa juotiin ensimmäiset kasvihuonekahvit. Pitkin kesää lasinen ihme ilahdutti meitä monin tavoin. Puutarhamyymälöiden taimihyllyjä tai ruukkupinoja oli vaikeaa ohittaa ilman että jotain lähti mukaan. Löysin itsestäni pienen puutarhurin, vaikka kasvihuoneen ensimmäinen vuosi oli erilaisia kokeiluja täysin fiilispohjalta.

Ehkä yllättävin kasvituttavuus oli hetken mielijohteesta ostettu kärsimyskukka, Passiflora caerulea. Kukka on artikkelin pääkuvana.

Oikukas kasvi heitti ensin kaikki nuppunsa kasvihuoneen lattialle, mutta kun se rauhoittui isompaan ruukkuun, se palkitsi meidät toinen toistaan suuremmilla ja upeammilla kukilla. Nyt jännitetään millä konsteilla se selviää talven yli.

Kesä 2021 oli unohtumaton.

Ostimme talon jo kesäkuussa 2020, vaikka lopullinen muutto tapahtui vasta marraskuussa. Toivuimme urakasta pitkälle kevääseen. Tutustumme yhä arkkitehti Erkki Huttusen suunnittelemaan tiilitaloon, jonka seinät ovat paksuudeltaan 70-senttiset ja josta on tullut jo koti.

Myös ympäristö kiinnostaa. Rajamäki on vanha tehdaspaikkakunta, jonka historia on kutoutunut Alkon tehtaiden kehitykseen. Huttusen töihin kuuluu Rajamäen tehdasrakennusten ja kirkon lisäksi mm. Helsingin keskustan Sokos, jonka yläkerroksissa sijaitsevassa Vaakunassa on yhä Huttusen henkeä.

Talon ostotilanne oli erikoinen repäisy, joka päättyi lopulta hyvin. Kerron siitä seuraavassa postauksessa.

Jätä kommentti